Ristiriitoja

6/10/2014





Olen viettänyt nyt muutamia päiviä studiolla ja vielä muutama työpäivä lisää on tulossa ennen juhannusta. Miten voikin joku olla yhtä aikaa niin ihanaa ja kamalaa. Rakastan työtäni, enkä työhetkellä haluaisi olla missään muualla, mutta voi sitä syyllisyyden tunnetta. Kun päivä on ohi, niin juoksen ratikalle ja pysäkiltä kotiin, ja tuntuu kuin kestäisi ikuisuus siihen,  että pääsen halaamaan ja suukottamaan "pikku" vauvaani. Kotona minut otetaan onnellisena vastaan ja kaikki on kuten ennenkin.  Minä luulen, että lapsella on kamala hätä ja ikävä, jos äiti on joskus hetken pois ja asia ei todellakaan ole näin. Nyt kun vain muistaisi tämän myös siinä vaiheessa, kun se syyllisyys iskee.

ps. Jos tähän traagiseen tekstiin nyt kilpistyi oman elämäni suurimmat ristiriidat, niin ei voi juuri valittaa.

/

First world problems. Spending few lovely days at studio and loving it, but at the same time missing my "little" baby soo much.





8 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi. Ahmin kauniita kuvia. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Niin, taitaa olla tuota äititautia vähän jokaisella... nuoremman ja vanhemman äidin perusoireyhtymää... =)
    Kun äiti voi hyvin, kaikki voivat hyvin. Nauti vain työstäsi, mikä tuottaa sinulle iloa ja hyvää mieltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, kiitos! Muistan kuulleeni tuon viisaan lauseen myös joskus aiemmin :) Ehkä sitten lapset oppivat myös sen, että työ voi olla mukavaa ja siitä saa nauttia. Perhe on silti tärkein, aina.

      Poista
  3. No niinpä! Minäkin teen vaan neljätuntista työpäivää, mutta päiväkodilla pitää olla puolitoistavuotiasta hakemassa sekunnilleen heti, kun se on mahdollista. Mitenkähän käy syksyllä, kun päivä pitenee seitsemäntuntiseksi? Ai kauheeta, kun kirpaisee.
    Noo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan lohduttavaa kuulla, kiitos! Mua helpottaa ainakin se, että en ole asian kanssa todellakaan yksin, ja se, että itsekin on suht koht täysjärkinen, vaikka ei olekaan viettänyt lapsuuttansa 24/7 äidin ja isän vieressä. Tosin, sitten kun se syyllisyys iskee, niin paras helpotus on vain juosta kotiin halaamaan. Voi meitä :)

      Pakko sanoa vielä kyllä se, että nyt meidän esikoinen rakastaa päiväkotia ja sieltä saatuja ystäviä, suuri rikkaus siis sekin. <3

      Poista
    2. Joo, samoin, minäkin olen ollut kahdeksantuntista päivää 1-vuotiaasta alkaen ja ihan hyvin kävi. Ja pakko todeta, että jos meidän lapsi olisi kotihoidossa kolmevuotiaaksi, aika vähälle jäisi lapsikontaktit, koska ystäväpiirissä ei samanikäisiä ole. Tällä suunnalla puistoissakaan ei pahemmin ole jengiä, joten aika tyhjiössä sitä kasvaisi ilman hoitopaikkaa.
      Noo

      Poista
    3. No juuri näin! Nämähän on sellaisia ikuisuusaiheita, joista usein on olemassa tiukat oikein/väärin -mielipiteet. Minä tylsänä olen sitä mieltä, että jokainen perhe ( ellei ole joku moniongelmainen) tekee varmasti ne juuri parhaat ratkaisut, että kaikki voisivat hyvin. Äiti- ja isä -raukat sitten viettävät kuitenkin unettomia öitä, tekivät minkä päätöksen tahansa :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger